Myös ITF tuki PAU:n työtaistelua

AKT tukee PAU:n työtaistelua

Tänään kokoontunut AKT:n hallitus päätti Posti- ja logistiikka-alan unionin työtaistelun myötätuntotyötaisteluun ryhtymisestä. Tukitoimet ajoittuvat 18.−24.11.2019 väliselle ajalle.

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU ry on antanut ilmoituksen työnseisauksesta Posti Oy:ssä. Työnseisaus alkoi maanantaina 11.11.2019 klo 06:00 ja päättyy sunnuntaina 8.12.2019 klo 24:00.

Tämän johdosta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ryhtyy kyseistä työnseisausta koskevaan myötätuntotyötaisteluun, joka alkaa maanantaina 18.11.2019 klo 00:00 ja päättyy sunnuntaina 24.11.2019 klo 22:00, mikäli Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU ry:n työnseisaus jatkuu.

Myötätuntotyötaistelun aikana Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n jäsenet pidättäytyvät työstä Posti Kuljetus Oy:ssä.

Edellä mainitun lisäksi AKT ry:n jäsenet pidättäytyvät muilla työpaikoilla Posti Oy:n tavaroiden ja lähetyksien käsittelystä.

Postin tavaroiden ja lähetysten käsittelystä pidättäytyminen koskee kuorma-autoalan, linja-autohenkilökunnan, terminaalitoimintaa koskevan, linja-autoasemia, huolinta-alan varastoterminaali ja satamatyöntekijöitä, ahtausalaa ja Avainta Oy:n nosturinkuljettajia koskevien työehtosopimusten piirissä työtä tekeviä AKT ry:n jäseniä.

Merimies-Unionin tukitoimenpiteet postilakon johdosta

Suomen Merimies-Unionin hallitus päätti tänään 14.11.2019 pitämässään kokouksessa aloittaa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakkoa tukevat toimet seuraavasti:

Maanantai 18.11.2019 klo 06 alkaen

Kotimaanliikenteessä oleville yhteysaluksille, lautta-aluksille sekä losseille sekä ulkomaanliikenteessä oleville lasti- ja ropax -aluksille sekä matkustaja-autolautoille ei oteta enää Postin kuljetuksia, vaan ne jätetään satamiin.

Torstai 21.11.2019 klo 06 alkaen

Ulkomaanliikenteessä olevien ropax -alusten ja matkustaja-autolauttojen autokansilla tapahtuva lastinkuljetus lopetetaan siten, että autokansille ei enää oteta rekkoja, säiliöautoja eikä irtoperiä tai muita vastaavia. Sen sijaan autokansilla voidaan kuljettaa henkilö- ja linja-autoja.

Merimies-Unionin jäänmurtajilla ja jäänmurtotehtävissä työskentelevät jäsenet eivät seuraa alusten mukana merelle. Sen sijaan he suorittavat aluksen satamassa olon aikana heille muutoin normaalisti kuuluvat työtehtävät.

Maanantai 25.11.2019 klo 06 alkaen

Ulkomaanliikenteessä olevat lasti-, ropax- ja matkustaja-alukset, jotka ovat Suomen lipun alla ja jotka saapuvat Suomen satamiin klo 06 jälkeen, jäävät satamiin eivätkä Suomen Merimies-Unionin jäsenet enää seuraa alusten mukana merelle. Sen sijaan he suorittavat aluksen satamassa olon aikana heille muutoin normaalisti kuuluvat työtehtävät.

Tukitoimenpiteiden kesto

Tukitoimenpiteet ovat voimassa niin kauan, kunnes Postin ja sen työntekijöitä edustavan Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn kesken saavutetaan ratkaisu, ellei myöhemmin toisin ilmoiteta.

Merimies-Unioni tuomitsee Postin toimet työntekijöidensä palkka- ja työehtojen leikkaamiseksi sekä PAU:n laillisen lakon murtamiseksi ja tulee tarvittaessa harkitsemaan tukitoimenpiteiden laajentamista.

(Alkuperäinen uutinen https://www.smu.fi/uutiset/merimies-unionin-tukitoimenpiteet-postilakon-johdosta/)

Postilakko alkaa maanantaina

RAU hakee talouspäällikköä

Etsimme joukkoomme joustavaa ja yhteistyökykyistä itsenäiseen työskentelyyn kykenevää talouspäällikköä.