Kuljetus- ja logistiikka-alan ammattilaisten puolella – ja puolesta
Kuljetusliitot KL ry on vuonna 2018 perustettu järjestö, jonka jäsenliittoja ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rautatiealan unioni RAU ry ja Suomen Merimies Unioni SMU ry. Jäsenliittomme edustavat lähes 57 000 kuljetus- ja logistiikka-alan palkansaajaa.
Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.
Arvomme ovat yhteistyö, solidaarisuus ja luottamus.
KL:n säännöt löydät täältä
KL:n toiminnassa painottuu yhteiskunnallinen edunvalvonta ja vaikuttaminen liikennepoliittisissa sekä kuljetus- ja logistiikka-alan ammattilaisten asemaan liittyvissä kysymyksissä.
Vaikuttamistyötä teemme mm. keskustelemalla yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden kanssa, antamalla lausuntoja ja ottamalla kantaa jäsenistöllemme tärkeissä asioissa.
Koordinoimme myös monella tasolla liittojen käytännön yhteistyötä ja tuemme jäsenliittojamme niiden omassa ja yhteisessä työssään.
KL on määrittänyt tavoitteet vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. Löydät tavoitteemme täältä.
