Palkansaaja – äänestä EU-vaaleissa!
EU-vaalien ennakkoäänestys Suomessa alkaa 29.5.2024 ja kestää 4.6.2024 saakka. Varsinainen vaalipäivä on 9.6.2024.
Kuljetusliitot kehottavat jäsenistöään käyttämään äänioikeuttaan näissä todella merkityksellisissä vaaleissa. Ei ole samantekevää, ketkä 15 edustajaa Suomesta valitaan Euroopan parlamenttiin.
Euroopan unioni on viime vuosina ollut palkansaajan hyvä ystävä. EU:ssa on päätetty useista palkansaajien asemaan positiivisesti vaikuttavista säädöksistä, mutta parannettavaa ja kehitettävää riittää edelleen, Kuljetusliitot KL:n puheenjohtaja Markku Lehtinen muistuttaa.
Tällä hetkellä Suomessa toteutetaan työelämämuutoksia, joilla murennetaan työmarkkinoiden perinteistä sopimusjärjestelmää ja heikennetään työntekijöiden oikeuksia. Useat työelämääkin säätelevät kansalliset lait pohjaavat EU:n päätöksiin, joten on tärkeä varmistaa, että EU:ssa on työntekijämyönteisiä päätöksentekijöitä.
Jollei suomalainen työntekijä ja palkansaaja käytä äänioikeuttaan, joku muu käyttää sen hänen puolestaan. Työntekijöiden asema on turvattava sekä Suomessa että koko Euroopan tasolla.
Työllisyys- ja sosiaaliasioiden lisäksi myös liikenne on yksi keskeisiä toiminta-aloja EU:ssa, jonka parissa tehtävä lainsäädäntö vaikuttaa kuljetusalan työntekijöihin. Liikenteen osalta keskeisiä kysymyksiä ovat mm. kehittyvä teknologia sekä ilmastonmuutoksen torjunta. Äänestämällä EU-vaaleissa voit vaikuttaa myös siihen, että näitä osa-alueita edistetään työntekijöille oikeudenmukaisella tavalla.
Kannusta myös työkavereita äänestämään EU-vaaleissa!
SAK selvitti puolueiden kantaa työntekijöitä koskeviin eurovaaliteemoihin. Tutustu selvityksen tuloksiin SAK:n sivuilla: https://www.sak.fi/ajankohtaista/eurovaalit/puolueiden-vastaukset-tyontekijoita-koskeviin-eurovaaliteemoihin
Kuljetusliitot KL ry:n jäsenliittoja ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rautatiealan unioni RAU ry ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry. Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.
Lisätiedot:
Markku Lehtinen, puheenjohtaja Rautatiealan unioni RAU ry ja Kuljetusliitot KL ry, 050 336 8006